|
Päivä alkoi
Rännissä, kahden ensimmäisen laskun tuloksena kaksi
meritaimenta, seuraavilla kahdella tärppejä. Taimenet
menevät särpimeksi potuille.
Ränni vaikuttaa
kohtuulliselta kalastaa, mutta lohi on vielä nousematta, jokohan
ensi viikko niitä tuo Inarijokeen runsaammin.
Yläpäässä Rännin laskun voi aloittaa
selvästi alempaa kuin aikaisemmin, koska välikannas on
valunut alemmas, molemmat taimenet ottivat keskikohdilla sijaitsevan
"kummun" alapuolelta entiseen malliin uitettaessa perhoa
penkan reunan suunnassa.
Luvan lopetus kahdella
laskulla Haukikalliolla, ei kalaa. Kahvireissulla kuulumisen
Dalvadaksesta, joku oli pidellyt lohta, mutta tuloksena karkuutus,
niin ja joku nainen oli tipahtanut veneestä Paisjoen alapuolella
- tietojen mukaan hän oli nukkunut perätuhdolla, josta
vyörähtänyt jokeen - herätys lie ollut
suhteellisen pikainen.
|

|