|
Eilinen päivä
muistutti kovasti viime kesää, sydäntä jo
kylmäsi - näinkö tässä taas käy, vesi
laskee vauhdilla, jääkö lohi mereen.
Tänään usko vaihtelevaan säähän palasi
kelvollisen sadekuuron merkeissä. Ukkonen katkaisi
sähköt muutamaan kertaan ja iltapäivä jatkui
pilvisenä, sateen myötä joen pinta nousi lähes
silmissä. Näkyvyys niin kuin merisäätiedotteessa
- Karigasniemi näkyvyyttä viisisataa metriä.
Niille, joilla on lupa
päällä, tulossa kelpo kalastuspäivä,
itselläni on vuorossa perhonsidonta. Sehän taitaa olla
entisen ajanlaskun mukaan juhannusaatto, Norjan puolella on viritelty
kokkoja, syttynevät paremmin bensan voimalla.
Kokeilkaapa joskus myös
ulkokuivatun poronlihan paistamista riehtilässä,
mökkiolosuhteissa - veikkaan, ettei tarvitse kauan olla yksin.
Raatokärpäset valtasivat eilen ehtoolla mökin, ikkunat
olivat lähes täynnä kyseisiä olioita, tuhoaminen
onnistuu parhaiten pölynimurilla ja sen jälkeen pussi
välittömästi kaatopaikalle. Tai oikeastaan,
jättäkää kokeilematta!
Puhelinverkko olikin nurin,
taisivat uutisissa kertoa, että verkko saadaan korjattua
iltakymmeneen mennessä, emme ole suinkaan uutissulussa.
Puhelinhommissa taisi mennä pitkään, kentät oli
kunnossa vasta torstai-aamuna
|

|