|
Aamusta jahtiin,
mutta ei erityinen verenmaku suussa. Saaliiseen on tänä
kesänä sopeuduttava iloisena yllätyksenä -
tänäänkään sitä ei tullut. Ilo ja
hymynkare pitää ottaa irti jutuista, omista ja muiden kommelluksista.
Yhdestä asiasta saaressa
oltiin yhtä mieltä - vettä tulee joessa
riittämään kelvollisesti koko kaudeksi.
Tsulloveikosken yläpeiliä ei vieläkään
pystynyt kalastamaan veden korkeuden vuoksi ja mahdolliset kalat
jäivät jälleen turvaan. Myös Tsulloveissa on
lohen jälkikasvua, muutama smoltti kävi tartuttamassa
ittensä perhon vangiksi.
Välineet kasaan ennen
luvan päättymistä ja kalareissulta suoraan saunaan,
jonka vaimo oli oivallisesti lämmittänyt. Koira on
kotiutunut mökille, makaa kyljellään ja kuorsaa, johon
jostain syystä olen suhteellisen tottunut kuluneiden kesien ajalta.
En tiedä mitä
säätieto on luvannut, mutta uutisten aikana alkoi sataa,
jospa se virkistyttäisi olemattoman lohen nousuun.
|