|
Rauhoituspäivä
sopii hyvin perhonsidontaan ja valmistautumiseen illalla taas
alkavaan armottomaan kalastukseen. Odotettavissa on vettä ja
tuulta, sen näkee jo mökin ikkunasta - onneksi. Mutta
sitä miten kauan sää pysyy, se on ennustajien kynsissä.
Jotta kalastuspaikan valinta
hieman helpottuisi, ohessa kuva Rännistä.
Yläpään viimekeväinen "reikä"
Norjan puolelle näkyy säilyneen, myös alapään
kinkama on säilynyt ennallaan, tuonee kalaa entiseen tapaan
kalaa Ränniin, jos vesi ei laske. Yläpäässä
molemmat väylät yhtyvät yhdeksi kapeaksi uomaksi,
jossa saattaa lohi puraista perhoa, pohjan mahdolliset pienet kuopat
selvinnevät kalastamalla.
Juttuihin kalan
määrästä Tenossa kannattaa suhtautua varauksella,
toki muutamia kaloja on todistettavasti saatukin, mutta
kalamäärä näyttää luvattoman niukalta,
ainahan niitä ns. sattumakaloja saadaan. Moni toiveikas saattaa
pettyä pahan kerran - eräänlainen epäilys vaivasi
mökkikaveria hänen pohtiessaan tulevaa kautta muutaman
päivän kalastusrupeaman päätteeksi. Joka
tapauksessa lierihattuisten määrä
näyttää kasvavan, kasvaneeko samalla kalajututkin?
Syrjäsen Lauri saapuu
tänään maisemiin, saas nähdä, joko
tänä ehtoona joki kutsuu?
|

|