|
Mustakoski 5.7.2009 |
|
| Mustakoskella
aloitettiin, kuten lupaus oli. Mustajokisuulla näkyi toinenkin
kalastaja - olisiko lauantaisauna ja Outakosken soutukisa verottanut
vapaaehtoisia. Ilimoja on muuten piisannut, joku kertoi Utsjoella sataneen lunta, eikä ihme sillä täällä etelässäkin oli toissa-aamuna +2°, eilen tasan +1°, tänä aamuna jopa +4 astetta, päivä kului 8 asteen lukemilla ja tuuli oli suurin piirtein sama - boforeina pohjoisesta eli suoraan Suomen rannan heittoa vastaan. Mustakosken alunen oli tyhjä ja sitten ajattelin mennä kahvin keittoon Tsullovein suulle, mutta kisameininkin siirsi kahvipaikan Jägelvein suulle. Hyvää kahvivettä siinäkin joessa ja pikkunätti kalastuspaikkakin. Tuloksena alkuperäinen taimen, harjus ja pienen titin karkuutus. Taimen pääsi takaisin valtakuntaansa, mutta harjusta ajattelin pannulle, mutta kalastuksen lomassa kävivät lokit harrin kimppuun ennen kuin ehdin hätiin - luovutin harjuksen paloiteltuna siivekkäille ja itse tyydyin katkarapusoppaan. |
![]() |
| Tässä
taas näitä rannan kukkasia, enpä huomannutkaan kuin
vasta koneella, että kukan lehdellä oli ruokailu
käynnissä. Näyttää tuo kärpänenkin olevan lähtöisin kirkkaista vesistä - kuulakas on otus kukan lehdellä. |
![]() |
| Olivat
saaneet soutukisassa kohtuullisesti saalista, ei tarvinnut
pistää venettä arvontaan. Havainto tuntui olevan,
että kelistä huolimatta vihreä perho kelpaisi, mutta
varsinkin isommat lohet ottavat sangen varovasti ja
sylkäisevät rautapalan heti suustaan, jos tuntevat vetoa. Ensi viikolla siirryn toisenlaiseen maailmaan, saa kalastus jäädä taka-alalle. Lisätään liikuntaa ja katsellaan maisemia, millaisena Ylä-Lappi sitten näyttäytyykään. Ohjelmassa Ailigas-huippu, Luomasjoki, ehkäpä Pasijärvikin. Kuulin muuten suurista rauduista, joita piileksii Nuppirjärvessä, mutta missä se sitten onkaan. | ![]() |
|
© Asko Jaakola 2009 |
Sulje ikkuna |