|
Fierranjoki 11.7.2009 |
|
| Monessa
paikassa näkyy veden lasku ja virran laantuminen, jolloin perhon
kunnollinen uinti alkaa loppua - Fierranjoki lienee yksi
näistä paikoista. Monia paikkoja jää vielä
elämään, Mustajokisuu ja Ränni ovat yksiä
näistä. Joskus perho sattuu oikealle kohdalle ja antaa mahdollisuuden palata kalamiesten kirjoihin. Tälle lohelle kertyi painoa 6,8 kiloa ja mukavalta tuollainen tuntuu iliman aikuisten tittien joukossa. Kuvaa kattellessa tulee mieleen , jotta mikä on tässä harrastuksessa parasta ja kauneinta. Säätila on kohdallaan, lämmintä on 19 astetta, hyvä tuulenvire pitää itikat loitolla ilman australialaisia myrkkyjäkin. Dusty Miller kirjoitteli taannoin Poolin Porreisiin, että viimeisestä kehitysperhosta alkaa jo hohto mennä. Lohi puraisi kuitenkin perhoon, jonka rakenne ja värit ovat harkittuja ajankohdalle, vesikorkeudelle ja joelle(Inarijoki). Titti on alla olevaa perhoa päässyt puremaan jo useampana kesänä, mutta tänään se nousi rasiasta perukkeen jatkoksi tarkan harkinnan tuloksena. |
![]() |
| Risku 1 Perho ristittiin Riskuksi 1:ksi, koska jatkoa seuraa varmasti ja koostuu seuraavista emmeistä: Koukku: #10 pitkävartinen kolmihaara Hela: Ovaali kultatinseli Kierre: Ovaali kultatinseli Pyrstö: Majava Runkohäkilä: Oliivinvihreä kukko Runko: Oliivi SLF dubbing(2/3 osaa), vaalea oliivi silkki(1/3) ja oranssi SLF dubbing(1/3) Siipi: Keltaiseksi värjätty rämemajava Kurkkuhäkilä: Oliivi kukko Pää: Musta |
![]() |
|
© Asko Jaakola 2009 |
Sulje ikkuna |