|
Outakoski
saattaa johtaa harhaan mikäli etsii Utsjoki- Karigasniemi tien
varresta nimeen johtavia kylttejä, helposti
löytää itsensä Outakosken koululta,
jolla ei sijainnillisesti ole mitään
tekemistä itse kosken kanssa. Sen sijaan Seitala on sen
maaginen nimi, joka johtaa kalastajan oikealle koskelle. Harmaa tiehen
nähden poikittain Tenon rannalla sijaitseva Seitalan
päärakennus kertoo kulkijalle oikeasta paikasta.
Pysäköinti
onnistuu mäennyppylän liittymässä -
montaa autoa ei paikkaan kuitenkaan sovi, josta voinee
vetää sellainen
johtopäätös: jos ei autolle ole sijaa,
ahdasta alkaa olla koskessakin. Outakosken miehityksen onneksi
näkee tielle, jolloin
johtopäätöksien tekeminen on helppoa -
kalastajia toki pahinpaan tuuhkaan mahtuu tusinan verran, miksei
enemmänkin, mutta se edellyttää jo vuoroaan
odottavien joukkoon armotonta tarinan iskijää, jotta
mieli pysyy virkeänä.
Outakosken
lasku alkoi ennen suurin piirtein Seitalan
päärakennuksen linjassa olevasta topan malliselta
kiveltä - nyt kiven on jäät
siirtäneet ja tätä merkkiä ei
enää ole, mutta Seitalan talo on edelleen.
Tämä laskun aloitus edellyttää
kylläkin veven olevan suhteellisen matalalla - jos vesi on
korkealla kannattaakin kohdistaa aloitus veden alaisen kinkaman
yläpään syvänteeseen ja
siitä jatkuvaan kuoppaan, joka seuraa suurin piirtein kinkamaa
ja lähestyen lopussaan rantaa.
Kun
on saavutettu heittopituus edetään suoraan kohti
kinkamaa ja kun perho taittuu kinkamaan edetäänkin
kinkaman suunnassa rantaan, jotta vältytään
kahlaamasta kinkaman takana olevaan ottipaikkaan. Näin
menetellen kinkaman tausta tulee laskettua riittävän
tarkasti. Lähestyttäessä rantaa lasku jatkuu
reilussa polvivedessä rannan suuntaan "leirikiven" ohitse.
Leirikiven alapuolella on monttu aivan rannassa, joka kannattaa
kalastaa laskun lopuksi. Aloitettaessa rantaviivan lasku voi
heittopituutta hieman jatkaa, jotta yletytään
kalastamaan väylän ristivirta. Vaikka heittopituutta
jatketaan ei se suinkaan tarkoita, että
keskitytään väylän tai sen
reunuksen kalastamiseen vaan jokainen heitto kannattaa kalastaa aivan
rantaan saakka - otti tapahtuu usein aivan rantavedessä.
Outakosken
alapää lasketaan joko oman poolina tai se voidaan
laskea samaan pötköön, mikäli
porukalla riittää puristusta - yleensä
järkevää laskea erillisenä tai jos
porukkaa on vähän, niin sen voi aina silloin
tällöin käydä kokemassa, koska
alapään pienet kuopat houkuttelevat yleensä
tittiä ja miksikäs ei suurempaakin tauolle nousun
kiihkossa.
|