Lukijalle
	Käsissäsi on perhokalastusopas, jonka tarkoituksena on luoda läheinen suhde harrastuksesi ja ehkä maailman parhaimman lohijoen, Tenon välille. Oppaan siemenet ovat syntyneet Tenon rantamilla, kalastettaessa tai pelkästään seuratessa joen elämää ja lohen kiertokulkua elämänsä virrassa, suhteessa, joka on ollut pitkä, mutta kiihkeimmiltä hetkiltään silti liian lyhyt. Tuossa suhteessa syntyvät ikimuistoiset tapahtumat, kohtaamiset lohen kanssa, ovat kokemuksina sellaisia, joita voi suositella kokeiltaviksi toisillekin perhokalastajille. Idea Tenon Alakönkään perhokalastusoppaasta syntyi helmikuussa 1999 lohen perhokalastukseen liittyvän virikepäivän jälkeisissä tunnelmissa. Ideoinnin yhteydessä määriteltiin oppaan kohteeksi Alaköngäs, josta oppaan laatijoiden kokemukset ovat peräisin. Aiheen käsittelyssä on tarkoitus ollut madaltaa kynnystä lähteä tutustumaan Tenoon riippumatta pitkistä etäisyyksistä. Kalastusmatka Tenolle edellyttää suunnittelua, majoitusvarauksia ja välinehankintoja toteutuakseen halutulla tavalla. Kalastustapahtumaan liittyvä liittyvää ympäristöä itse pyyntipaikkoineen on haluttu kuvat siten, että alueeseen perehtymätönkin pystyisi hakeutumaan matkallaan niihin pyyntikohteisiin, joissa voi itse kokea tai nähdä jonkun muun kokevan kalastusmatkansa täyttymyksen. Oppaan syntymiseen liittyy määrätynlainen kuitenkin positiiviseksi luokiteltava hulluus, jolla voi kokeilla myös omia rajoja, hakea uusia ulottuvuuksia. Oppaassa ei ole pyritty täydellisyyteen, koska yhtä oikeaa täydellisyyttä ei ole, jokainen perhokalastaja kokee joen eri tavalla, pyytää lohta eri tavalla, jopa toisissa paikoissa. Pyrkimyksenä on ollut todellisuuden kuvaaminen, koska täydellisyyttä lohen kalastuksessa ei ole ja jos on, menee siitä mielenkiinto. Kun harrastaa lohen perhokalastusta, huomaa aina uusien asioiden ja piirteiden tulevan esille, näiden hallinnasta kehittyy eräänlainen ammattitaito vuosien varrella. Tavoiteltaessa tuota äärellistä ammattitaitoa tulee aina muistaa nöyryys luonnon - joen - lohen ääressä. Kiitämme yhteistyöstä ja myötämielisestä suhtautumisesta Lapin TE- keskuksen maaseutuosaston kalatalousyksikköä, kalatalousjohtaja Olli Tuunaista, RKTL:n Tenojoen tutkimusaseman tutkijaa Maija Länsmania ja kaikkia kalastajia, joiden kalastuksenhoitomaksujen tuloksena on tämä opas syntynyt. Nivalan Urheilukalastajat ry Teksti: Asko Jaakola Kuvat: Asko Jaakola ja Keijo Torssonen Tätä opasta painettiin vuonna 2000 rajoitettu määrä, kirjana sitä ei ole enää saatavana. © Asko Jaakola
	Teno, maailman paras lohijoki?
	Tenojoki laskee Norjan Finnmarkissa Jäämereen ja muodostaa myös luonnollisen rajan Suomen ja Norjan välille. Valtakuntien välinen raja määritellään joessa sen syvimmälle kohdalle eli väylälle. Tenojoen vesistössä on arviolta noin 1100 km lohelle nousukelpoista joki- tai purouomaa. Tärkeimmät lisääntymisalueet ovat pääuoman, Inarijoen ja Utsjoen lisäksi Norjan puoleiset Jiesjoki ja Karasjoki.
	Tenojoen lohen syönnösvaellus meressä kestää 1 - 5 vuotta. Nousulohista 60 prosenttia on tilastojen mukaan yhden merivuoden lohta eli tittiä, 10 prosenttia kahden merivuoden lohijalaksi luokiteltavaa kalaa ja 20 prosenttia kolmen merivuoden ikäistä loheksi luokiteltua kalaa. Parisen prosenttia nousulohista on käynyt jo aikaisemmin kudulla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Tenojoen tutkimusasema Utsjoella seuraa lohikantojen tilaa saalis- ja kalastustilastoilla. Seurantatietojen keräämiseen velvoittavat Suomen ja Norjan väliset kalastussopimukset ja NASCOn ( Pohjois-Atlantin lohensuojelujärjestö) sopimus. Kalastustilastot perustuvat myytyihin kalastuslupiin, joista selvitetään vuosittain mm. kalastajaryhmittäin kalastajamäärät, myydyt kalastusvuorokaudet ja niiden ajallinen painottuminen kalastuskaudelle. Saalistilastot perustuvat saaliskyselyihin, joita lähetettiin esim. vuonna 1997 tuhannelle satunnaisesti valitulle kalastusmatkailijalle. Saalistietojen palautus oli kyseisenä vuonna 58 prosenttia. Kalastusmatkailijoiden määrä vuonna 1997 oli noin 5000 ja he lunastivat 16300 vuorokauden kalastusluvat, vuonna 1998 kalastajien määrä kääntyi lievään nousuun, 5759 kalastusmatkailijan voimin lunastettiin 18700 lupaa. Kun vertaa lupamääriä huippuvuoden 1993 lähes 30000 lupaan on vähentyminen ollut merkittävää. Eräs toinen tieteellisestikin arvioitu tilasto kertoo Tenon saaliin vaihtelusta seitsemän vuoden jaksoissa, saalistilastoista voi päätellä tuollaisen syklin olevan todellinen, sen sijaan vuotuisen poikastuotannon vaikutus odotettavissa oleviin saaliisiin ei ole suoraan johdettavissa, koska poikaset viettävät joessa 2- 7 vuotta.
	Gyrodactulys salaris
	Tenojoki on Näätämön ohella ainoa Suomen joista, johon Atlantin lohi voi nousta jatkamaan sukuaan tulevien kalastajasukupolvien iloksi ja nautinnoksi. Tätä ainutlaatuisuutta on syytä vaalia ja varjella. Ihmiselle vaaraton lohiloinen, Gyrodactulys salaris, joka on jo tuhonnut lukuisan joukon norjalaisten jokien Atlantinlohikantoja on uhkana myös Tenon lohelle. Itse loinen on kalan pinnalla elävä puolen millin pituinen loismato, jonka lisääntymiskyky on valtava. Yksi loinen voi kuukaudessa tuottaa jopa 5 miljoonaa jälkeläistä. Koska loinen voi levitä kosteiden haavien, kahluukenkien ja muiden kosteiden välineiden mukana tulee jokaisen kalastajan omalta osaltaan huolehtia, ettei välineittensä välityksellä tahtomattaan kuljeta loista Tenolle. Parhaiten tämä varmistuu sillä, että huolehtii välineiden kunnollisesta kuivatuksesta pyyntikautta edeltävän talven aikana ja myös sillä, ettei ainakaan lohenkalastukseen tarkoitetuilla välineillä pyydä muualla kuin Tenolla. Epävarmuutensa voi poistaa desinfioimalla kaikki kalastuksessa käytetyt välineensä Utsjoen tulliasemalla tai Inarin kalasatamassa sijaitsevissa desinfiointiasemissa. Tenon lohen perimää uhkaa myös Norjan merialueella, Tenovuonossa lisääntyvä merilohen "kassikasvatus". Kassikasvatusaltaista karkuun päässeet "lohet" voivat vaikuttaa asiantuntijoiden mukaan heikentävästi aidon tenolaisen lohen perimään. Tenojoen vesistöalueen lohen perimän taltiointi on aloitettu v. 1993 ns. geenipankkiin Inarin vesiviljelyn tiloihin. Tavoitteena on tallettaa 1450 koiraslohen maiti. Tenojoen lohen emokalaparvet on suunniteltu perustettavaksi vuosina 1994-1997 erikseen Tenon pääuoman ja sivujokien kannoista. Vuoden 1997 lopussa kasvatuksessa oli lähes 15000 eri-ikäistä lohenpoikasta.
	Älä levitä loista!!
	Älä vapauta elävää kalaa Jäämereen laskevien jokiemme vesistöihin! Älä laske toisesta vesistöstä pyydetyn kalan perkuuvesiä tai -jätteitä Jäämereen laskevien jokiemme vesistöihin! Älä kalasta toisessa vesistössä käytetyillä kosteilla kalastusvarusteilla tai -välineillä Jäämereen laskevien jokiemme vesistöissä! Älä laske toisesta vesistöstä peräisin olevaa vettä Jäämereen laskevien jokiemme vesistöihin!
	Ohjeet välineiden kuivaamiseen ja desinfiointiin
	Loinen pystyy elämään vuorokausia ilman isäntäkalaa ja voi levitä pelkän veden välityksellä, joten on syytä käsitellä välineensä ja varusteensa, jotka ovat olleet kosketuksessa toisesta vesistöstä peräisin olevan kalan tai veden kanssa jollakin seuraavalla tavalla: Kuivaamalla Vuorokausi + 20 °C lämpötilassa, kosteassa ja kylmässä pidempään Tunti + 60 °C lämpöisessä saunassa Pakastamalla Vuorokausi - 18 °C pakastimessa Desinfioimalla Desinfiointiasemilla, Saamensillan tulliasema tai Inarin kalasatama
	Estä loisen leviäminen
	Jos kalastat: Huolehdi, että kaikki kalastusvälineesi, haavit, veneet, vieheet, perhot, perämoottorit yms. ovat täysin kuivia, kuivattuja tai desinfioituja ohjeen mukaan Älä koskaan laske pyytämäsi kalan perkuuvesiä tai -jätteitä toiseen vesistöön Huolehdi, ettei veneesi pilssivesi tai moottorisi jäähdytysvesi pääse siirron yhteydessä toiseen vesistöön Jos harrastat melontaa: Huolehdi, että kanoottisi tai kumilauttasi on täysin kuiva, ennen kuin jatkat melontaa seuraavassa vesistössä Jos harrastat sukellusta: Huolehdi, että sukellusvälineesi, märkäpukusi ja muut varusteet ovat täysin kuivia ennen kuin sukellat seuraavassa vesistössä Jos olet karavaanari: Älä tyhjennä asuntovaunusi tai -autosi talousvesiä vesistöihin vaan imeytä vesi maahan riittävän kaukana vesistöstä ja rannasta Jos olet lentäjä: Älä pumppaa lentokoneesi ponttonivettä Jäämereen laskeviin vesistöihin. Käytä kanistereita ja imeytä vesi riittävän kauas vesistöstä ja rannasta Jos et ole ehdottoman varma välineittesi vaarattomuudesta, käytä hyväksesi Utsjoen ja Inarin desinfiointiasemia Suomen puolella tai vastaavia Norjan puoleisia asemia. etusivulle © Asko Jaakola
	Kalastuksen säännöt
	Kalastajat Tenon vesistöalueella luokitellaan paikallisiin ja ulkopaikkakuntalaisiin pyytäjiin, joita koskevat erilaiset säännöt, ulkopaikkakuntalaisia kutsutaan myös kalastusmatkailijoiksi. Kalastusmatkailijaa koskeva Tenon kalastuskausi alkaa kesäkuun 1. päivänä klo 19.00 ja päättyy elokuun 20. päivänä vastaavaan aikaan, elokuun 20 päivänä hankittu kalastuslupa mahdollistaa pyynnin luvan loppuun klo 19.00 - 24.00 samaisena päivänä, lupa maksaa myös rantakalastuksessa 20 euroa. Tenojoki rauhoitetaan kaikelta kalastukselta vuorokaudeksi aina sunnuntai-illasta klo 19.00 maanantai-iltaan klo 19.00 saakka. Yleisimmät kalastustavat Tenolla ovat erityisesti paikallisten kalastajien suosima lohensoutu, heittokalastus vieheellä rannalta ja rannalta tapahtuva perhokalastus. Lohen soudussa käytetään houkutteena viehettä, vaappua ja perhoa. Soutupyynnin rajoitukset ovat soutuaikaan kohdistuvia, soutupaikkaan kohdistuvat rajoitukset tulevat vastaa soudettaessa verkkojen tai patojen läheisyydessä. Vieheenheiton rajoitukset kohdistuvat paikkaan, koska viehekalastus on sallittua rajoitetulla alueella Alakönkäällä ja Yläkönkäällä sekä Inarijoessa Matinkönkäässä ja sen yläpuolella. Niin viehekalastusta kuin muutakin kalastustapaa koskeva kalastusasetus (25.8.1997) kieltää "rokastamisen" eli kalan ulkopuolelta tapahtuvan tartuttamisen, Alakönkään viehekalastuksen aluerajoitus on seurausta edellä esitetyn kalastustavan käytöstä, joskaan Torniojoellakaan ei oltu yhtään huonompia rokastuksen käytössä. Perhokalastus Tenolla luokitellaan rannalta tapahtuvaksi kalastukseksi, vaikka itse pyynti tapahtuukin usein vedessä kahlaten. Kalastettaessa soutamalla vuorokauden kalastuslupa maksaa 35 € henkilöltä ja rannalta kalastaminen maksaa 20 € vuorokaudelta niin viehe- kuin perhokalastuksen osalta, Matinkönkäässä ja sen yläpuolisella alueella Inarijoessa lupa maksaa 10 € vuorokaudelta, alueella voi heittää myös viehettä. Soutukalastuksen sääntö muuttui kesälle 2001, pitkään pelkässä yötuurissa olleet soutajat pääsevät jatkamaan tuuriaan pitkälle iltapäivää - soutu alkaa kalastuspäivinä klo 21.00 ja päättyy kyseisen lupavuorokauden osalta seuraavana päivänä klo 14.00. Muutos mahdollistaa soutamisen kaikkina kalastuspäivinä eli kuutena päivänä viikossa - tietenkin hankittua kalastuslupaa vastaan. Samaan ruokakuntaa eli perheeseen kuuluva voi hankkia yhtä "päälupaa" vastaan edullisempia 5 euron perhelupia - kalastettaessa paikassa, missä päälupa ei ole tarkastettavissa tulee sen kopio olla mukana. Uutena kalastusmuotona niille nuorille, jotka eivät ole täyttäneet vielä 16 vuotta tulee mahdollisuus heittää perhoa heittokoholla ja virvelillä, mutta kalastusmuotoa koskevat muutoin perhokalastusta koskevat säännöt ja rajoitukset, jotka on hyvä kussakin perheessä kerrata ellei siitä ole erityistä kokemusta. Eräänä keskeisenä perhokalastukseen liittyvänä sääntönä tulee perhoa heittää ilman heittopainoa - yli 16 vuotiaat huomioikoon tämän säännön, se ei ole muuttunut miksikään. Oppaan lopussa käsitellään perhokalastusta koskevia rajoituksia, jotka kannattaa tässä uudessa kalastusmuodossa kerrata. Perhokalastuksessa ja heittokohokalastuksessa sovelletaan edullisempaa ruokakuntakäytäntöä lupaa hankittaessa, kuitenkin tulee muistaa ottaa kopio siitä isäukon "pääluvasta", jos vaikka soutaa ja toinen kalastaa toisessa paikassa vaikkapa rannalta. Kalastukseen liittyy muutamia erityissääntöjä, kalastettaessa rannalta joutuu pyytäjä väistämään soutamalla pyytävää, koska soutajilla on etuajo-oikeus pyydettäessä samaa paikkaa. Lohen pyyntiin liittyy vastaavasti rajoituksia soudettaessa pyynnissä olevan verkon ja padon läheisyydessä. Kutakin kalastustapaa koskevat säännöt tulee aina selvittää ennen kalastusta.
	Alakönkään koskialue
	Alakönkään lähes 6 km:n koskialue antaa monipuolisen mahdollisuuden harrastaa lohen perhokalastusta, alkukesästä uppoperholla ja myöhemmin heinä ja elokuulla pintaperholla. Oppaassa esitellään tärkeimmät pyyntipaikat ja annetaan ohjeet pyyntipaikkojen valinnasta eri veden korkeuksilla. Alakönkäällä sijaitsee Tenon ainoa pyyntäjämäärällä rajoitettu ns. Boratbockan perhokalastusalue. Alakönkään perhokalastus on luonteeltaan lähes jatkuvasti liikkeessä olevan nousulohen kalastusta, vasta lähestyttäessä kalastuskauden loppua lohi siirtyy oleilemaan kutualueilleen, puolustaen voimakkaasti reviiriää, asentoaan. Alakönkään perhokalastuksessa on tärkeää tuntea veden korkeuden vaikutukset kalastuspaikan valintaan, usein käy kuitenkin niin, että huomaa pyytävänsä jo vuosien takaa tutuksi tullutta paikkaa, usein myös liian kauan, koska veden laskeminen on siirtänyt lohen kulkureittiä ulommaksi rannasta tai tyystin eri kohtaan. Määrätietoisuus kalastuspaikan valinnassa kannattaa, vaikka perhokalastajan tavoitteena ei olekaan saaliin maksimointi, mutta mielihyvää tuottaa kuitenkin luulo itse ratkaisseen jotain tärkeää lohen ottaessa, eläköön tämä luulo.
	Tenon vuorokausi
	Tenolla perinteinen keskiyöllä vaihtuva vuorokausi muuttuu lohestajan vuorokaudeksi, joka alkaa aina klo 19.00 lupavuorokauden alkaessa. Boratbockan perhoalueella vuorokausi alkaa samaan aikaan, mutta se kestää vain 12 tuntia eli aamuun klo 7:ään.
	Tenon saalissääntö
	Tilastollisesti on tutkittu, että soutaen pyytävä saa saaliin kolmea päivää kohden, kun perhokalastaja päässee samaan vasta kymmenen päivän päästä. Kuvastakoon tuo tilasto perhokalastajan pitkää pinnaan, sillä perhokalastusharrastuksen keskeinen kehittyvä henkilöominaisuus onkin nimenomaa pitkäjänteisyys. Pätevin sääntö lienee, kun saa ensimmäisen lohen Tenosta, on se elämäsi kallein kala. Totuudeksi se paljastuu ennemmin tai myöhemmin, onneksi sitä ei kannata pysähtyä sen perusteellisemmin pohtimaan. Kalastus- ja lupasääntökeskusteluissa usein tuodaan esille saalismäärän rajoittaminen, mutta ilman tilastojakin näyttää siltä, että joki rajoittaa tilastoista piittaamatta saalismäärää. Saaliitta jääminen kasvattaa sopivasti ihmisen mieltä, opettaa luopumaan turhista odotuksista. Silti joskus pysähtyy miettimään sitä käsittämätöntä saalishimoa, joka saattaa vallata perhokalastajankin mielen, miksi ottaa saaliiksi tuota jaloa kalaa enemmän kuin on tarve, enemmän sitä kuin minkäänlaisella käsittelyllä saa säilymään, oli kyseessä minkälainen vaakkumipakkaus hyvänsä, kehitellen mahtavia mielikuvia joulun aikana nautittavasta Tenon lohesta, joka jouluun mennessä on härskiintynyt jo luvattoman huonoon kuntoon. Tuntuu kohtuuttomalta aliarvostaa lohta ja itseään kuvatulla menettelyllä.  Uuteen kalastussääntöön, joka valmistuu sopimusasteelle aikaisintaan vuodeksi 2001 saattaa saaliskiintiö sisältyäkin, alustavia esityksiä on kolmesta lohesta vuorokautta kohden.
	Mikäli kuitenkin haluat säilöä lohisaalistasi pitkäaikaiseen säilytykseen, laske lohesta välittömästi tainnutuksen jälkeen veri ja säilö se sellaisenaan tyhjiöpakattuna pakasteeseen. Pyynnin kestäessä voi parhaiten saada lohensa säilymään kostutetussa "jutisäkissä", joka on muistettava pyyntiretkien välillä pestä kunnolla. Mikä onkaan maukkaampaa kuin tuoreeltaan ruuaksi valmistettu lohi kun sen vielä kiireettömästi ja rauhassa saa nauttia hyvässä seurassa majan hämyssä ja kuinka nuo hetket jäävätkään mieleen pysyvästi
	etusivulle © Asko Jaakola Käyttäytymisen kultaiset säännöt
	Ystävämme, suomalaisen perhokalastuksen "Grand Old Man" Lauri Syrjänen totesi eräässä raportissaan perhokalastajan etiikan vaativan kertausta ja alkoholinkäytön päinvastoin. Eräänä perhokalastuksen perusetiikkanahan on saaliinhimon pidätteleminen, jossa taitolajissa toiset ovat kehittyneet pidemmälle kuin toiset, parhaat kutsuvat saaliinhimon pidättelyään hienolla termillä - catch and release - savoksi käännettynä - piätä ja piästä. Kun kalastetaan parhaissa kohdin kertyy kalastajia enemmän kuin on poolissa yhtäaikaisia heittopaikkoja, syntynyt ruuhka puretaan laskuja vuorottelemalla. Kalastuspooli ryhmittäytyy vuoroihin siten, että ensimmäisenä pooliin tullut saa aloittaa, seuraavan paikalle saapuneen jatkaessa kunnes kaikki poolia kalastaa haluavat ovat saaneet vuoronsa ja lopuksi tietenkin alusta uudelleen. Tällainen vuorottelukierto saattaa kestää jopa sitkeimpien kohdalla jopa koko vuorokauden. Kun joku lähtee keittämään kahvit tai potut, menettää hän vuoronsa kyseisessä ringissä, samoin käy pyyntipaikkaa vaihtavalle. Uskaltaako sitä vaihtaa pyyntipaikkaa? Kyllä tohtii, uudessa paikassa voi rohkea kysyä - Kuka on ringissä viimeinen? - niin silloin tiedät heti vuorosi, se on sen viimeisen jälkeen ja pysyy niin kauan kuin paikassa pyydät. Tämä on se yleissääntö, jonka mukaan paikka ringissä määräytyy. Erityisen kohteliasta on tarjota tulokkaalle paikkaa pyyntiringissä kysymällä porukalta sopiiko heille, jos uusi tulija aloittaa vaikkapa kysyjää ennen. Edelleen on kohteliasta jättää oma vuoronsa väliin ja tarjota seuraavalle oma vuoronsa esim. kahvittelutauon ajaksi, tämänlaatuisesta vaihdosta voi palata alkuperäiselle paikalle lepotauon jälkeen. Sopu antaa aina parhaiten sijaa. Heittorinki pyörii eteenpäin heitto ja askelpari - järjestelmällä, askelpari tässä muodostaa n. yhden metrin etenemisen laskun suuntaan, aloituksessa viivytään hieman pidempää, koska silloin heitetään siima kunkin poolin vakioheittopituuteen. Käytännössä tämä tarkoittaa uutta aloittajaa kymmenen minuutin välein. Kun heittopituus on saavutettu, siirrytään ennen seuraavaa heittoa tuon metrin verran alavirtaan. Paikoissa, joissa pyydetään vieheellä tai perholla rinki pyörii samalla tavalla, kukin vuorollaan pyytää haluamallaan tavalla. Perhokalastajan tulee huomioida se vieheenheittäjän mahdollisuus heittää ylävirtaan, jolloin voi jättää hieman väliä ennen kuin etenee omaan laskuunsa. Huomioikoon viehekalastaja myös sen, ettei se tarkoita suinkaan sitä, että hän voi vallata koko poolin. Könkäässä useat pyyntipaikat ovat ns. yhden pyytäjän paikkoja, jolloin on syytä vaihtaa uusi yrittäjä varttitunnin välein, tauottaminen parantaa ottimahdollisuutta vaikka sattuisin paikkaan yksinkin. Kalastuspaikkojen tai -poolien tuntemus on tärkeää myös, ettei tule tehdyksi sitä virhettä, että aloittaa kalastuksen toisen kalastajan alapuolelta samassa poolissa. Ensimmäisen kalastajan oikeutta kalastaa valitsemansa paikka ensiksi on kunnioitettava, tästä syystä on hyvä ainakin osata lukea jokea pystyäkseen määrittelemään järjellisen pyyntipaikan. Ellei ole varma aloittajan valitsemasta paikasta, laskun pituudesta, tulee kysymällä selvittää aloittajan aikeet ja sopia omasta laskupaikasta taikka vuorosta samassa paikassa. Muutoin, mikäli tunnet pyyntipaikan ja mikäli paikassa ei ole muita pyytäjiä, voit luonnollisesti paikan pyytää, mutta mikäli rannassa on kalastuksesta kiinnostuneen näköinen porukka, on syytä sopia kohdan pyyntivuoroista, sillä pyynnin tauottamisellekin on perusteensa. Kaikesta huolimatta jokaisella kalastajalla on samanlainen kalastuslupa taskussaan, sisältämättä kummempia erityisoikeuksia, tämän muistakoon itse kukin kalastaja.
	Suomen liittyessä Euroopan Unioniin astuivat voimaan määräykset ulkomailta tuodun kalan määrästä. Norja jäi unionin ulkopuolelle, jolloin oli kalaa sieltä tuotaessa ei saalis saanut ylittää yhtä kiloa. Onneksi määräys oli voimassa vain pari viikkoa, mutta sen johdosta syntyi uusi nimike pienelle lohelle, alle kilon painoista kalaa ryhdyttiin kutsumaan "eurotitiksi", erotukseksi normaalille tenolaiselle pienelle lohelle, jota kutsutaan 1,5 - 3 kg:n painoisena titiksi, ( tiddi ).
	Jokamiehen oikeuksista
	Moni muualta paikkakunnalle saapuva kalastaja käsittää poikkeavalla tavalla jokamiehen oikeuden, Tenolla onkin ymmärrettävä ottaa huomioon, että olemme maastollisesti alueella, jonka kasvillisuus on poikkeava ja hitaasti uusiutuva. Maaperän kuluttaminen jättää vuosiksi merkkinsä maastoon, jolloin maan käyttäminen kulkemiseen, autojen pysäköimiseen vaatii huolellisuutta. Tärkeää on käyttää niitä polkuja, joita on tallattu jo vuosikausia, polut erottuvat selvästi jäkäläpohjaisesta maastosta, autojen pysäköintiin tulee käyttää vain siihen merkittyjä tai muotoutuneita alueita, eikä niitä ole syytä laajentaa pysäköimällä pirssinsä joka kerta uuteen paikkaan. Leiriydyttäessä on huomattava, että on tarjolla majoituksen järjestäjän teltta-, asuntovaunukäyttöön varattuja alueita, joista veloitetaan kohtuullisen vuokra. Leiriytymiskelpoinen maa jää sinällään jokamiesoikeuksien ulkopuolelle, koska ne sijoittuvat yleensä lähelle asumuksia, joten on ymmärrettävää mikäli maanomistaja on halunnut eristää soveltuvan alueen järjestetyn leiriytymisen alueeksi. Erityisesti kalastajien on muistettava, että viedessäsi tarvikkeita, jotka käytön yhteydessä aiheuttavat roskaantumista, roskaat vain omaa reppua, jolla toit tarvikkeet ja täytät yleisiä roskapönttöjä tyhjentäessä tuon oman pöntön. Lasiin ja metalliin pakattuun tarvikkeeseen liittyy myös se etu, että paluukuorma on yleensä keveämpi kuin menokuorma, joten ei jätetä pulloja tai tölkkejä rannoille puhumattakaan kertakäyttöastioistasi. Alueelle on rakennettu tulipaikkoja kalastajien käyttöön, mutta polttopuun joutuu jokainen järjestämään itse joka tuomalla ne mukanaan tai ostamalla paikkakunnalta omaan tarpeeseensa. Parhaan tulipaikan pitäisi kuitenkin löytyä jokaisen repusta, spriikäyttöinen tai kaasukäyttöinen poltin, jolla saa kahvinsa keitettyä helposti. Jokamiehen oikeuksien perusteella SAAT; Liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa muualla kuin pihamaalla sekä muilla kuin sellaisilla pelloilla, niityillä tai istutuksilla, jotka voivat vahingoittua kulkemisesta Oleskella tilapäisesti - esimerkiksi telttailla riittävän etäällä asumuksesta - siellä, missä liikkuminenkin on sallittua Kulkea, uida ja peseytyä vesistössä sekä kulkea jäällä Jokamiehen oikeuksien perusteella ET SAA; Aiheuttaa häiriötä tai haittaa toiselle Häiritä poroja ja riistaeläimiä Kaataa tai vahingoittaa kasvavia puita, ottaa kuivunutta tai kaatunutta puuta, varpuja, sammalta tms. toisen maalta Tehdä avotulta toisen maalle ilman pakottavaa tarvetta Häiritä kotirauhaa esimerkiksi leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai meluamalla Roskata ympäristöä, Jätelaki 1072/1993, 19§ Ajaa moottoriajoneuvolla maastossa ilman maanomistajan lupaa Kalastaa ilman asianomaisia lupia Seikkaperäisempiä ohjeita voit selata internetissä, osoitteessa www.vyh.fi/hoito/virkisty/jokamies/sisältö.htm
	Majoituspalvelut
	Lohenkalastuksen myötä Tenojokivarteen on syntynyt riittävästi majoitustarjontaa. Tarjontaa löytyy hotellitasosta, mökkimajoituksesta tietenkin omaan asuntovaunu/ matkailuautomajoituksesta telttamajoitukseen saakka. Valitse itsellesi ja kukkarollesi sopiva majoitus kalastusretkesi keston mukaan. Majoitukseen yleensä kuuluu suihku/saunamahdollisuus, onpa joissakin paikoissa tarjolla ruokailupalveluakin. Kokemuksesta voi kertoa, että eräs epämiellyttävimmistä majoitusmuodoista on oma teltta, ainakin silloin kun sataa kolmatta viikkoa keskeytyksettä, vitsit on vähissä! Tenon kalastusretki on aina suunniteltu pitkällä tähtäimellä, monet varaavatkin jo siellä ollessaan seuraavan kesän majoituksen, syytä on ainakin kevät talvella soittaa ja tarkistaa aiotulle retkelle majoituksen saatavuus ja varata se oman ohjelman mukaan, muutama vuosi sitten, kun Tornionjoki oli uudelleen löytämättä, saattoi joutua tarkistamaan majoituksen vuoksi omaa aikatauluaan. Pettymys sinänsä! etusivulle © Asko Jaakola
	Perhokalastajan varusteet
	Mielikuva varusteista syntyy usein pintaperhovarustuksen perusteella, mutta nyt kyse on raskaamman luokan varustautumisesta, varusteita hankittaessa on muutamia asioita syytä huomioida. Perhokalastajan perusarsenaali kootaan usein perholiiveihin, jotka Tenolla on syytä korvata kelluntaliiveillä varsinkin, jos suunnittelee tavoittavansa lohen kahlaamalla, saattaa nimittäin löytyä se irtokivi, joka antaa kalastajalle kyytiä ja kyyti on sitä mukavampaa, mitä paremmin lusikkareikä pysyy veden pinnalla. Perholiivin voi korvata takilla, joka toimii vesisateellakin, gore-texillä piristetyt takin ovat käyttökelpoisia, koska ne vedenkestoisuuden lisäksi pitävät tuulen, sillä useimmiten tuulee ja jos tuulee, niin tuulee kylmästi suoraan Jäämereltä. Alusvaatteeksi suositellaan käytettäväksi ihokosteutta siirtävää kerrastoa, kun käytetään neopreenisia kahluuhousuja. Könkään alueella toki pärjää vaikkapa pitkävartisilla saappaillakin, mutta jos ei ole pelkoa kannattimien irtoamisesta, käytä "neppareita" tai "hengittävämpiä" malleja. Kalastettaessa varsinaista köngästä ei tarvitse kahlata, vaan varustukseksi riittää tavalliset pitkävartiset saappaat vallan mainiosti, "roipavarsiahan" saa jo huopapohjaisina, jotka pitävät paremmin märillä kivillä. Useissa paikoissa kahlattaessa on syytä käyttää kunnollista taittumatonta kahluusauvaa, Tenon voimakas virta vaati luotettavat sauvan, jatkomalliset soveltuvat paremmin muualla käytettäviksi. Pukeutumisen värityksellä on näyttää olevan merkitystä, tulisikin pyrkiä käyttämään tummia tai maastonvärisiä asusteita, koska lohi tuntuu näkevän räikeästi jokea ympäröivästä maastosta poikkeavan värityksen. Ettei käy niin kuin eräälle vaapunheittäjälle, joka ihmetteli miksei hän saa lainkaan kalaa, miehellä oli päässään ambulanssin punainen pipo, sopinee paremmin hirvijahtiin? Tuollainen väritys erottuu liian pistävästi muutoin väritykseltään sopivasta asustuksesta. Pipo sinänsä puoltaa paikkaansa, kuin myös aito karvahattu, tietenkin säästä riippuen.
	Täysi-istunto
	Paras väline pelastusliivien lisäksi on kunnollinen istuinreppu, jonka päällä on mukava istua odotellessaan omaa heittovuoroa. Eihän toki kaikki ole kiinnostuneet seurustelemaan ja kalastamaan samassa poolissa, mutta repun päällä on vaeltavan kalamiehenkin mukava pitää paussia vaellustauoilla. Repussa pidetään riittävää määrää eväitä ja kuumaa tai kylmää juotavaa maun mukaan. Repussa kulkee mukavasti varavälineet, perhot, kelat varapuolineen, perukesiimat, vara- ja vaihtoheittosiimat. Kaluston ollessa lohenpyyntiin tarkoitettua "raskasta" välineistöä on turha kuvitella, että sitä kuljetetaan kuten pintaperhovälineistöä. Reppu onkin eräänlainen tukikohta, jossa vieraillaan heittovuoron välillä, kun vaihdetaan perhoa tai siimaa veden virtauksen ja ilmanpaineen perusteella.
	Kelakuviot
	Jos kerrataan lohen perhokalastuksen välineitä, on ensimmäisenä syytä määritellä AFTMA- luokka ( American Fishing Tackle Manufacturers Association) eli amerikkalaisten kalastusvälineiden valmistajien yhdistyksen määrittelemä luokitus. Välineet hankitaan tai valitaan minimiluokan AFTMA 10 mukaan. Perhokelan osalta luokitus tarkoittaa vähintään 4 tuuman puolanhalkaisijaa, mutta siihen tulisi kuitenkin mahtua väh. 180 metriä ( 200 yards) pohjasiimaa, joka on luokiteltu vähintään 30 lbs, naulan siimaksi. Naulahan tekee vajaat puoli kiloa, joten tuollainen pohjasiima kestää vajaat 15 kiloa, vastaavasti 40 lbs siima lähestyy jo pariakymmentä kiloa. Ajatuksen on, että peruke olisi hieman heikompaa, jolloin vaara arvokkaan heittosiiman menettämiseen ei ole kovin suuri, jos vaan solmut pitää. Tietenkin kelaan täytyy mahtua myös varsinainen heittosiima, 27 metristä aina 36 metriin mittaisena, pitkien heittosiimojen yhteydessä joutunee rukkaamaan pohjasiiman määrää.
	Vapar(k)atkaisuja
	Perhovavan luokitus taisi selvitä joka kela luokituksen myötä, mutta luokkaleimauksen olisi hyvä olla 10 -12, koska käsitellään raskaampaa märkää siimaa, jolloin luokitus ei vastaa kuivan siiman 10 jalan painoa, jonka mukaan luokka määräytyy. Vahvalla vavalla työ käy mukavasti laatuunsa ja kalastaja ei väsähdä liian aikaisin. Kunnollinen kahden käden työkalu puoltaa täten paikkaansa. Perhovavan pituus määräytyy kunkin tottumuksen mukaan, minimimittana kahden käden vavalle voidaan pitää 12 jalkaa, maksimin mitan löytyessä norjalaisten käsistä, 22 jalkaa!. Jos vain joku tietää pitempiä vapoja, Norjassa on niille varmat markkinat! Jos haarukoidaan tuota väliä, niin 15 jalkaa on sopiva mitta, jolloin voidaan olettaa sekä heitto-ominaisuuksien että väsytysominaisuuksien olevan optimissaan. Lyhyellä vavalla on toki helpompi väsyttää Tenon yleisintä saalista, pientä lohta eli tittiä.
	Tuli mieleen, että kannattaa hankkia kalustoonsa lohenpyyntiin tarkoitettu varavapa, muutoin vavan joutuu hankkimaan paikan päältä, tarjontaa toki löytyy, mutta löytyykö se käteen sopiva vapa. Vanhasta katkenneesta vavasta tuleekin sitten omat ongelmansa, mistä löytää varaosan yli kymmenen vuotta vanhoille vavoille, joiden käyttöön ja heitto-ominaisuuksiin on kunnolla päässyt sisälle - pitäisiköhän vapansa katkoa heti verekseltään?
	Taitava heittäjä pystyy lyhyelläkin vavalla samoihin heittopituuksiin kuin vähemmän tottunut pitkällä "ruoskalla". Lyhyt vapa vaatii kuitenkin usein ns. valeheittoja ja niitä pyörittäessä onkin syytä miettiä, missä perho parhaiten pyytää vedessä vai ilmassa. Pitkä vapa onkin tottuneen työkalu, sillä oppii ajan myötä voimiasäästävän edullisen heittotekniikan, heittoon ei vaadi turhia siiman pyöräyttelyjä eikä sisäänvetoja, vaan heitto on valmis ikään kuin "laakista" ja perho on oikeassa osoitteessa, joessa. Pitkä vapa antaa mahdollisuuden ohjata perhon liike haluttuun suuntaan ja upottaa perho kuoppaan halutuissa kohdin. Lyhyen vavan haltijalla jää vaihtoehdoksi yrittää kahlaamalla helpottaa perhon tarjoamista, kahlaaminen saattaa haitata lohen sijoittumista sen luonnolliselle asentopaikalle. Pintaperhokalastus vaatii oman vapansa ja tietenkin siimansa, parhaiten pintaperhon tarjoaminen käy päinsä vahvalla ja riittävän pitkällä yhden käden vavalla, Yhdenkäden vavalla voi nopeasti tehdä heittosuunnan muutoksia tarvittaessa havaittaessa lohen näyttäytyminen ja nopeita uusinta heittoja näyttäytymispaikkaan. Toimivassa ratkaisussa pintaperhovapaan voi laittaa normaalin lohenkalastuksessa käyttämänsä kelan pintasiiman kera.
	Heittosiimat
	Kelan mukana on syytä hankkia sopiva varapuola, sillä heittosiiman vaihtaminen samalle puolalle maastoolosuhteissa ei ole erityisen mielenkiintoista puuhaa. Kannattaa harrastuksen edistyessä harkita useamman käyttökelpoisen kelan hankkimista. Toimiva ratkaisu onkin hankkia kaksi samanlaista kelaa ja kaksi varapuolaa, jolloin on nopeasti käytettävissä neljä erilaista siimaratkaisua. Alkukesästä, korkealle vedelle voidaan perusheittosiimaksi valita vapaluokkaan sopiva 27 metrinen kaksoiskartioinen (DT, double taper) nopeasti uppoava (FS, fast sinking) laadukas tunnetun valmistajan siima. Kesän edetessä ja pinnan virtaaman pienentyessä joessa syntyy tarve käyttää pintasiimaa, jolla uitettuna perho saadaan lohelle riittävän hyvin esiteltyä. Eräänä pintasiiman käytön perusteena on pidetty veden lämpenemistä yli + 12 °C, jolloin olisi syytä viimeistään vaihtaa pintasiimaan. Pintasiimaa käytettäessä myös siirtyminen uppoperhosta pintaperhon käyttöön käykin vain perhon vaihdolla. Käyttökelpoisia siimoja myöhemmin kesällä ovat myös kärkiuppoavat ja hitaasti uppoavat eli intermediate siimat. Kaksoiskartiosiima helpottaa rullaustekniikkaa hyödyntävien heittojen muodostamisen. Nykyään suosittuja siimatyyppejä ovat etupaino- ( WF, weight forward) tyyppinen siima, näissä on kuitenkin syytä kiinnittää huomio kartion muotoon, koska kovin jyrkällä kartiolla muotoiltu siima ei toimi rullauksessa. Kartiomuotona saattaa olla pidennetty kartio (RT, rocket taper) vaikka kyseessä onkin etupainotteinen siima. Pidennetty kartioinen siima toimiin kohtuullisesti rullaustekniikan heitoissa, joten se on kelvollinen myös yleissiimaksi. Ehkäpä kaikkein yleisimmin käytetty siima on uppoavalla kärkiosalla (Sinking Tip) oleva siima yleiskäyttöisyytensä vuoksi, monet käyttävät tätä mallia koko kalastuskauden, vaikkakin alkukesällä siimaan yhdistetään usein nopeasti uppoava peruke. Heittosiiman valintaan on jokivarressa kerrottu vaikuttavan vedenlämpötilan lisäksi ilmanpaineen, ilmanpaine vaikuttaa kalan aktiivisuuteen siten, että ilman paineen noustessa kalan aktiivisuus nousee ja päinvastoin. Onkin esitetty käytännön kokemuksiin ja lohen ilmarakkoon toimintaan perustuva väite, jonka mukaan alle 993 mbar ei kalastukseen toimita ryhtyä, ainakaan jos kyseessä on laskeva ilmanpaine, mutta mikäli ilmanpaine on nousulla on se kalastuksen ajoituksessa syytä huomioida. 1013 mbar painerajan vastaavasti ylittyessä tulee vaihtaa jälleen pintasiimaan, koska kala ilmarakkonsa hitaudesta johtuen siirtyy lähemmäs pintaa vähentääkseen paineen vaihtelua, jota rakko ei ehdi tasata. Ihminen joutuu kyllä tunnustamaan rakkovaihtelut ja tosissaan niitä tasaamaankin, mutta että kalakin, todistettakoon kuitenkin tuollaiset "rakkovaihtelut" ainakin ihmisen kyseessä ollen perin epämiellyttäviksi. etusivulle © Asko Jaakola
	Perukevalinnat
	Perukkeen valinta lohenpyynnissä onkin helppoa, perukkeena käytetään 0,40 mm:n nylon siimaa. Perukkeeseen ei ole tarpeen rakentaa kartiomaisuutta, koska pyydetään pääsääntöisesti uppoperholla, tasavahvaperuke toimii myös pintaperholla. Perukesiimaksi valitaan mieluiten mattapintainen, suuren solmukestävyyden omaava siima, joka ennen ostoa todetaan oikeavan hyvin ja olevan riittävän pehmeää ja taipuisaa seuratakseen virran muutoksia vedessä, jäykkä ja kova perukesiima toimintaa virrassa voi verrata rautalankaan. Normaalilla vesikorkeudella, jolloin veden pintavirta eri poikkea merkittävästi kuvitellun paksun vesimassa virtauksesta käytetään perukkeen mittana vavan pituutta tai puolitoista kertaa vavan pituutta. Sopiva pituus on löytynyt, perho lepokoukkuun tai kelaan kiinnitettynä, jos perukkeen solmu heittosiimaan ei mene vielä kärkisilmukasta läpi. Korkean, tulvaveden aikana käytettävää peruketta tulee lyhentää aina 1,5 m:iin saakka, koska tuolloin vältetään pitkän perukesiiman aiheuttama perhon nouseminen välittömästi pintavirran alle tai pintavirtaan. Kalaa ei nimittäin löydä kovalla vedellä pintavirrasta, vaan se liikkuu järkevästi miedossa vakiovirtaisessa vedessä säästäen energiaa ylimääräisiä ponnistuksia välttäen. Hyvä nyrkkisääntö on kovalla virralla käyttää "syllän" mittaista peruketta, jolloin perhoa vaihdettaessa ei peruketta tarvitse aina vaihtaa, vaan se vaihdetaan kunnes perukepituus pienenee perhovaihtojen myötä tuohon mainittuun 1,5 m:iin.
	Perhokalastajan solmut
	Paras solmu on se, jonka olet opetellut tekemään kunnolla ja osaat tehdä sen vaikka silmät ummessa. Solmu, jonka useimmin joudut tekemään on perukkeen solmu perhoon. Ensimmäinen solmu syntyy solmittaessa pohjasiima puolan akselille. Tässä voi käyttää vähintään nelinkertaista Uni- solmua. Heittosiiman kiinnittämiseksi pohjasiimaan on lukuisia solmuja, kokeile niitä ja testaa, koska tämä solmu tulee usein lohenkalastuksessa testaukseen kestävyydeltään. Lohi vetää väsytysvaiheessa koosta riippuen varmasti pohjasiimaakin käyttöön. Heittosiimassa on usein valmis silmukka perukkeen kiinnitystä varten, mutta ellei sitä ole on harkittava silmukan tekoa ( ks. erillisohje). Heittosiiman silmukka säästää arvokasta siimaa perukkeita vaihdettaessa, perukkeen vaihtoja joutuu sen verran usein tekemään, että perukesiimaa saattaa hyvinkin kulua viisikymmentäkin metriä kalastusviikkoa kohden. Jos jokainen vaihto vie heittosiimasta nuukallakin miehellä viisi senttiä, on heittosiimaa haaskautunut vavanmittaisella perukkeella puolisen metriä. Heittosiiman lyheneminen heikentää siiman heitto-ominaisuuksia varsinkin DT ja WF - tyypin siimoilla. Perukkeeseen on yksinkertaisinta solmia silmukka kaksinkertaisella solmulla, jolloin perukkeen kiinnittäminen heittosiiman silmukkaan käyt sujuvasti pujottamalla. Silmukkasolmuja joutuvat pohtimaan myös ampumapäitä käyttävät heittäjät, ampumapää kiinnittämiseksi valmistajat toimittavat yleensä punotusta siimasta valmistettuja lenkkejä, jotka kiinnitetään kutistemuovilla ja liimoilla heittosiimaan. Perhon sitomisella perukkeeseen onkin sitten omat perusteensa, jotkut väittävät pienen perhon vaativan jo ohuemman perukesiiman esim. 0,30 mm, toiset väittävät, että pieni perho vaatii silmukkasolmun käyttämistä, jotta perho uisi luontevalla tavalla. Valitettavasti silmukkaan kiinnitetty perho ei käyttäydy toivotulla tavalla, vaan perho tulisi mahdollisuuksien mukaan solmia esimerkiksi oppaassa jäljempänä esitetyn ohjeen mukaan.
	Silmukka
	Seuraavassa on vaiheittain esitetty silmukan rakentaminen heittosiimaan perukkeen pujottamista varten:
	Perukesilmukka
	Perukesiimaan tehdään helppo silmukka heittosiiman silmukkaan pujottamista varten:
	Perukkeen pujotus heittosiiman silmukkaan:
	Heittämisen ihanuus
	Perho saatetaan tarjolle heittämällä, heittotekniikassa joudutaan huomioimaan Tenon asettamat vaatimukset, jokihan virtaa Suomen puoleisella rannalla vasemmalta oikealle. Ranta korkeine törmineen ei sinänsä aseta tekniikka vaatimuksia, mutta ainakin könkäässä jyrkkä ranta estää paikoin perusheiton käytön. Kahlaamisella voidaan parantaa perusheiton käyttömahdollisuuksia. Jos tarkastellaan perusheittoa, on suurin osa suomalaisista oikeakätisiä, joille jo kahden käden vavalla vasemman puoleinen perusheitto tuottaa vaikeuksia. Vasemman puoleisella tekniikalla tarkoitetaan heittoa, jossa vapaa pidettäessä vasen käsi on ylinnä. Ensimmäinen edellytyksenä onkin pidettävä vasemman puoleisen perusheiton opettelua, ettei tarvitse vaihtaa pyyntiä toiselle puolelle jokea. Vasenkätisen heiton opettelun jälkeen onkin helppo siirtyä käyttämään ns. yksinkertaista Spey-heittoa. Tälle heitolle on olennaista rullauksen hyväksikäyttö, jolloin ei myöskään tarvitse huolehtia takaheiton tilasta. Tönkösti oikeakätiselle onkin vastaavissa takaheittopaikoissa ainoa mahdollisuus kaksois-Speyn käyttö, mutta se ei suinkaan ole heiton ajoituksen osalta ainakaan helpompi. Monissa suosituissa pooleissa heittotekniikalle asettaa myös vaatimuksia vuoroaan odottavat muut kalastajat tai rantaa pitkin kulkevat paikan vaihtajat. On tietenkin selvää, että sen, joka liikkuu rannalla on otettava huomioon keskittyneenä heittävä perhokalastaja, mutta on toki heittäjänkin kehityttävä "vaarattomaksi" yleisölleen. Perhokalastajan on syytä määrätietoisesti harjoitella edellä mainittuja tekniikoita, sillä "rantaprotestien" lisääntyessä monenkaan luonto ei anna periksi jatkaa vaarallisiksi luokiteltuja heittoja, vaan joutuu vaihtamaan harjoittelupaikakseen hiljaisen paikan, joka yleensä on kalastuksellisesti heikko. Vuoroaan odottava kalastajaryhmä sijoittuu odotellessaan vuoroaan kuitenkin aina siten, ettei heidän istuskeluaan haittaa vaikka käyttää puhdasta perusheittoakin. Heitoille on myöskin olennaista, ettei niiden tarvitse olla aina niitä ennätysmittaisia, vaan kohtuullisella paikan mukaan määritellyllä heittopituudella pärjää hyvin. Pitkät heitot myöskin kuluttavat turhaan heittovoimia ja sen takia muukin keskittyneisyys häiriintyy, koska ei yksinkertaisesti enää jaksa. Heittäessä tulisikin keskittyä edullisuuteen tekniikassa ja voiman käytössä, koska kalastuskohdasta riippuen voi heittojen määrä nousta pariinkin tuhanteen kalastusvuorokautta kohden. Tärkeintä on pitää perho vedessä ja suorittamaan heitot määrätietoisesti kohteena olevan kalastuspaikan mukaan. Samaa määrätietoisuutta ja keskittymistä vaatii jokainen heitto.
	Lohen otti?
	On likipitäen edetty kaikki tarpeellinen tieto, joka lohestuksessa tarvitaan, mutta on pari asiaa, joita on syytä käsitellä. Ensimmäinen on tietenkin lohen otti, toivottavasti siihen jokainen pääsee tutustumaan. Lohen otti on likimain kuin sähköisku, voimakas, äkillinen sävähdys, niin kuin joku löisi varottamatta päin kuonoa, tapahtuma, joka aina on yhtä yllätyksellinen. Kalastajan adrenaliini purkautuu välittömättämänä jännityksenä, juuri silloin, kun tarvitaan kylmähermoisuutta ja rauhallisuutta, koska päinvastaisesta ei ole hyötyä.
	On likipitäen edetty kaikki tarpeellinen tieto, joka lohestuksessa tarvitaan, mutta on pari asiaa, joita on syytä käsitellä. Ensimmäinen on tietenkin lohen otti, toivottavasti siihen jokainen pääsee tutustumaan. Lohen otti on likimain kuin sähköisku, voimakas, äkillinen sävähdys, niin kuin joku löisi varottamatta päin kuonoa, tapahtuma, joka aina on yhtä yllätyksellinen. Kalastajan adrenaliini purkautuu välittömättämänä jännityksenä, juuri silloin, kun tarvitaan kylmähermoisuutta ja rauhallisuutta, koska päinvastaisesta ei ole hyötyä. Kun seuraat vavalla heittosiiman liikettä, silloin se tapahtuu. Vapaa pitelevän käden tai paremminkin käden etusormen alla on löysästi vapaa heittosiimalenkki, pituudeltaan reipas metrinen lenkki, joka ensimmäisen vapautuu antaen lohelle löysää sen painuessa kuoppaan, josta se nousi ottiin. Seuraavaksi lohi huomaa petokseen ja yleensä tartuttaa itse itsensä rynnätessään karkuun, jolloin automaattisesti kalastajan vapa nousee pystyyn aiheuttaen vastaiskun, joka tulee tehdä aina, kun lohi on tehnyt pitävän otin, iskeä perhon terävä koukku lohen luun kovaan purukalustoon. Vastaisku tulee tehdä muutaman sekunti otin jälkeen, seurauksena on joko lohen kunnollinen tarttuminen tai sen karkaaminen, joka olisi todennäköisesti tapahtunut myöhemmin väsytyksen yhteydessä, sen jälkeen kun kalastaja olisi herätellyt jo toiveita saaliista - aikaisemmassa vaiheessa karkuutettu kala nostattanee lievemmän pettymyksen? Väsytys alkaa, koko väsytyksen ajan tulee vavan pysyä pystyssä, koska tätä jousta vasten lohi väsyy parhaiten. Kalastajan tulee rauhallisesti tarkkailla lohen käyttäytymistä, siirtyä välittömästi, kun siihen tulee mahdollisuus lohesta nähden alavirran puolelle, jolloin lohi joutuu taistelemaan myös virran painetta vasten. Tässä vaiheessa ei olekaan sitten mitään kiirettä, antaa kaverin tehdä töitä, koska on jo ensiryntäyksessä vetänyt itsensä "hapoille", mutta sitä ei kestä kauan. Lohi virkistyy nopeasti, koska se on juuri siinä elementissä virrassa, johon on tottunut. Nyt kaikki riippuukin siitä, miten kala pysyy kiinni, se tilastollisesti selviää muutaman ensimmäisen sekunnin aikana. Mikäli lohen otti on pitävä, se kyllä tietää kaikki temput irrotakseen pinteestä, se syöksyy pohjakiveen kulmaan hankaamaan peruketta poikki tai pohjakuoppaan samoihin puuhiin. Nyt onkin aika painostaa voimakkaasti kalaa, vavalla pumppaamalla pystyy tekemään ihmeitä, pumppaus vaiheessa ei ole vielä pelkoa perukkeen katkeamisesta. Perukkeen katkaiseminen ei muuten pystyssä pidetyn vavan avulla onnistukaan joka ukolta, joten painostaa voi huoletta, jolloin seurauksen saattaa olla, että lohi irtoaakin suunnitelmistaan ja kalastaja saa sen hetkeksi hallintaan. Mutta kuviot toistuvat useita kertoja riippuen kalan koosta, mitä suurempi sitä kauemmin sitä joutuu väsyttämään - minuutti kiloa kohden? Perhokalastuksen väsytystilanteessa lohen ulos vetämää siimaa ei kukaan ehdi kelata rullalle silloin kun lohi kääntyy kalastajan suuntaan. Silloin on juostava vastakkaiseen suuntaan niin, että siiman saa pidettyä kireällä, juostessa on muistettava pitää vapa pystyssä, kun siima jälleen kiristyy tulee rauhallisesti kelata siimaa rullalle, huolehtien rullalle menevän siiman hyvästä kelauksesta, sillä lohi saattaa syöksyä uudelleen ja jos siima rullalla on sekaisin, syöksyy lohi tämän virheen tehneen kalastaja osalta viimeisen kerran katkaisten siimasotkusta lukkiintuvaa kelaa vasten perukkeen. Jos lohi häviää taistelunsa, lähestytään hetkeä, jolloin eteen tulee saaliin lopullinen nosto vedestä. Väsyneen lohen voi jopa nostaa käsin, kun tarttuu sen pyrstön etupuolelta ja samalla kääntää lohen pystyyn pää alaspäin, ihmetys lienee suuri, koska lohi kestää noston liikkumatta. Lohen voi loivalla rannalla tietenkin työntää rantaan tai vaikkapa vetää, mikäli kala ei ole liian suuri, titti yleensä vedetään rannalle, koska sen koukkaaminen ei ole mielekästä.
	Yleensä kookkaat lohet koukataan kalakoukulla, koukkauksen suorittaa joko kalastaja itse tai toinen kalastaja, koska kalan koukkaaminen pitkän vavan estäessä riittävän lähestymisen on vaikeaa ja epävarmaa.
	Yleensä lohen koukkaukseen löytyy kokenut avustaja, ainakin, kun pyytää koukkausta. Lohi koukataan rannalta pyydettäessä päältä, jolloin kalakoukun taivutuksen on oltava avarampi kuin koukatessa altapäin. Koukkaus tapahtuu yleensä matalassa vedessä, jolloin alakoukkaaminen ei olisi mahdollistakaan
	Paras koukkaus paikka varsinkin kokemattomalle koukkumiehelle on selkä- ja rasvaevän välillä - lihaa ei tärvelly liikaa ja sappirakon puhkeamisesta ei ole vaaraa. Aloittelijan on syytä seurata aina, kun kokenut koukkaaja suorittaa koukkauksen, siitä oppii parhaiten ja joskus on sitten pakko koukata ainakin parhaan kaverin kala - kävi miten kävi.
	etusivulle © Asko Jaakola Miksi lohi ottaa perhoon
	Lohi ei kudulle noustuaan syö elääkseen vaan elää meressä kerätyn vararavinnon turvin. skotlantilaiset selvittäneet tieteellisesti, ettei lohi voi syödä makean veden joessa, koska lohen ruuansulatuskanavassa tapahtuu muutoksia jo ennen jokeen nousua, meressä kuitenkin on havaittu lukuisia kertoja lohen nousevan ottamaan pinnasta vesiperhosen, kyseessä on ilmeisesti syöntirefleksiin perustuva otti, pintaperhon tarjoaminen perustuu tähän lohen smolttivaiheessa oppimaan reaktioon
	Miksi lohi sitten tavoittelee perhoa
	uskomus refleksinomaisesta ravinnontavoittelusta, samantyyppinen houkutin kuin meressä esiintyvä ravinto tai vastaavan värin tai väriyhdistelmän laukaisema refleksi saattaa selittää jonkin perhon tai jonkin värin ylivoimaisuuden jonakin vuonna kudun lähestyessä reviirin puolustamiseen liittyvät hyökkäykset perhoa kohtaan Talvikko alkaa kuitenkin syödä joessa keväällä toipuakseen kudusta ja saadakseen voimia palatessaan mereen Huom! Talvikko on lain mukaan vapautettava takaisin jokeen, jos sellainen saa pyydykseensä
	Milloin lohi ottaa
	Lohen nousu makeaan veteen vaihtelee joen mukaan. Joessa on luonnollisesti oltava lohta ja tiedettävä perusteet nousuajoista. nousu on riippuvainen joen vesimäärästä, lohi lähtee nousemaan tulvavesien myötä, kuivina kesinä se saattaa odottaa jopa syyssateita meressä tai joen alajuoksulla ennen varsinaista nousuaan kutua varten erään selvityksen mukaan lohi vaeltaa normaalilla vedellä keskimäärin 30 km vuorokaudessa, mutta tulvavedellä saattaa vaellusmatka nousta lähelle 100 km vuorokaudessa, etenkin joen suuosalla on lohella niin kiire nousta, että se harvoin malttaa ottaa perhoon, kuten yleensä liikkeellä oleva lohi, joka ei ole yleensä kiinnostunut vieheistä, tämä seikka saa usein vahvistuksen Alakönkäällä jos lohi asettuu lepäämään, on jo teoreettisia mahdollisuuksia saada se ottamaan, voimakkaan nousun jälkeen ylempi Teno saattaa antaa mukavasti saalista juuri suvantoon noussut lohi saattaa ottaa hanakasti, mutta suvannossa jo pitkään ollutta lohta on vaikea napata, vasta reviirikilpailu laukaisee otin Koska lohi ei varsinaisesti syö joessa, voi sen saada kuitenkin olosuhteiden salliessa saada ottamaan milteipä mihin aikaan tahansa perhoon, kuitenkin niin että vuorokauden aikaa enemmän ottihalukkuuteen vaikuttavat seuraavat tekijät: veden korkeus ja sen väri(roskaisuus) sääolot yleensä ilman ja veden lämpötilat ilmanpaine Pohjoisessa, yöttömässä yössä, keskittyy kalastus iltaan, yön hetkiin ja varhaiseen aamuun, onnistuen myös päivällä. Parhaina hetkinä pidetään aikoja, jolloin aurinko paistaa poikittain jokeen ja hetkiä, jolloin aamuauringon ensisäteiden lankeaa jokeen Väitetään ettei lohi ota, jos aurinko paistaa suoraan jokea pitkin ylävirran suunnasta, vasten lohen silmiä Pohjois-Norjassa sanotaan, pohjoistuulella kalamies ei lähde liikkeelle, etelätuuli heittää vieheen kalan suuhun ja länsituuli tuo kalat kattilaan, toisaalta Tenon kalastuksessa on vuorovedellä ja varsinkin pohjoistuulella merkitys, koska molemmat edistävät lohen siirtymistä merestä vuonoon ja edelleen jokeen.
	Veden korkeuden vaihtelut vaikuttavat tuntuvasti saantimahdollisuuksiin
	veden nousu tekee lohen levottomaksi, tulva käynnistää usein vaelluksen ylävirtaan, joskus alavirtaankin nousevan veden aikana lohi ei ota, paitsi heti nousun alussa, muutaman ensimmäisen sentin aikana, mitä nopeampi nousu, sitä lyhyemmäksi jää ottiaika tulvan kääntyessä laskuun lohi alkaa ottaa perhoon heti kun tulvan irrottamat roskat ovat poissa ja veden väri on kirkastunut, parhaiten aikojen ollessa usein ensimmäiset tunnit tulvahuipun jälkeen vedenpinnan muutoksia pitääkin seurata asettamiensa merkkien avulla jatkuva vedenpinnan lasku pysäyttää nousun ja myös otti heikkenee
	Veden happitasapaino